30.5.2012 Toinen pelipäivä


Eilisillan viimeinen peli alkoi pahasti kangerrellen. Herrat Virkki ja Karjalainen olivat huoneessaan hyvinkin syvässä kemiallisessa unessa yhteisessä huoneessaan. Herätysapuun kutsuttiin jo hotellin turvamiehetkin. Veikkoset heräsivät juuri ennen huoneeseen tunkeutumista jatkuvaan puhelimen pärinään ja oven hakkaukseen.

Sanomattakin on selväää että alkulämmittelyt jäivät väliin. Peli päästiin aloittamaan myöhässä ja vastustaja (Rosarus Plan C kanadasta) oli sen verran kovatasoinen että olisi vaadittu aika tavalla täydellistä onnistumista. Tuloksena tappio selkein lukemin 166 - 116 ja hävinneiden puolelle tiemme kävi. Seuraava peli keskiviikko-aamuna.

Aamun peli alkoi sitten kello 9.00. Vastaan tuli Bluz Boyz - kanadasta taasen. Joukkueemme peli oli yskähtelevää, vaikka kaikki olivatkin hereillä ja paikalla puoli tuntia ennen pelin alkua. Samanlainen pieni kipsaus jatkui läpi ottelun ja tuloksena oli tappio ja pääsarja oli osaltamme ohi sijoituksella 125 / reilu 500. Normaalilla joukkueen pelillä peli olisi ollut voitettavissa. Pelejä jatketaan perjantaina HardLuck turnauksessa.


Kyllä ne tossa vaiheessa vielä jotenkin jaksoivat


Pelin jälkeen osa porukasta siirtyi shoppailun maailmaan, jotkut pelaamaan uhmapeliä baaritiskillä jossa on pelaajille ilmaiset drinkit. Palaamme huomenna, ja sillä kertaa kuvien kanssa ja ehkä vähän selvempänä. =)
Alkaa tumelaan jo krijotusvihreitä. Pienet shille!


Päivän sponsori:

LKV Jelppi - kun tarvitsen tontin tai kiinteistön vapaa-aikaan!
LKV Jelppi - kun tarvitsen tontin tai kiinteistön vapaa-aikaan!